Sensiewe 'Sensi' on monessa liemessä keitetty ja rasvattu perus pahis susi joka on kuulunut niin moneen laumaan ettei sormet riitä laskemiseen.
Ensimmäinen ja hänen synnyinlaumansa oli koira/susilauma Kuunsiru. Se lauma oli kaikkea muuta kuin sopiva susiherrallemme sillä se oli rehti ja ymmärtäväinen ja otti kaiken mailman kapisia kulkukoiria. Sieltä Sensi lähti heti kun pystyi.
Toinen lauma oli selvä pahislauma jossa oli kaiken maailman Scary faceja. Se oli vähän liikaa ja Sensi oli selvästi lauman kiltein. Sieltä hänen potkittiin pihalle.
Sitten Sensi päätti käyttää näytteliän lahjojaan päästäksensä sisälle tavalliseen menestyvään susilaumaan. Siellä Sensi löysi ikuisen harrastuksensa narttujen jahtaamisen. Sieltä Sensi taisi lentää pihalle lähenneltyääm johtajan tytärtä.
Neljäs ja Viides lauma meni kutakuinkin samaa rataa. xDD
Kuudennella yrityksellä Sensi löysi oikein tiukka arvojärjestyksisen lauman. Siinä Sensi menestyi ihan hyvin sillä hän kohosi ylimmäksi vartoiryhmien johtajaksi asti. Ja siitäkös susiherra piti, kun pystyi tekemään mitä vain kauniille orjattarille. Lopulta Sensi taisi mennä liian pitkälle ja taisi kopeloida jotain itseään tärkeämpää ja hänet (yllätys, yllätys) karkoitettiin.
Seuraavassa laumassa Sensi oli oppinut virheistään ja vaihtanut taktiikkaa. Hän odotti kunnes uhri oli yksi ja hyökkäsi sitten. Siinä laumassa hän pysyi yllättävän kauan. Kunnes keksi alkaa kiduttamaan uhrejaan. Jossain välissä kuitenkin joku uskalsi kertoa hänestä ja hänelle annettiin 'kuoleman tuomio' mutta viisaana sutena Sensi vaihtoi heti maisemaa.
Ja silleen kuluivat viimeiset laumatkin, paitsi yksi:..
Sensi oli laajentanut toimintaansa narttujen pahoinpitelyista myös urosten raatelemiseen. Sensi oli eri laumoissa oppinut kymmeniä taistelu tyylejä ja se oli varsin helppoa. Se olisi ollut täydellinen rikos, jos laumat eivät olisi alkaneet käyttämään viestin viejiä. Eräs oli lähetti oli tuonut varoituksen petturi sudesta joka oli tumman harmaa ja pikimustat silmän ympärykset (Sensillä ei ollut tuolloin vielä harjaa) Laumalaiset ymmärsivät heti kyseen olevan Sensistä. Lauma päätti lopettaa tuon suden siihen, mutta Sensi oli taas askeleen edellä. Laumat kuitenkin lähettivät etevimmät ja vahvimmat jäljittäjät tuon kamalan kiduttajan perään. He löysivätkin Sensin mutta yhtä äkkiä eteen avautui erikoinen porttaali ja Sensin ainoa mahdollinen tilaisuus paeta. Sen jälkeen Sensi löysi itsensä Lýokonista...
|